Background
8.10.2019kotisivukone, uutiset

Oidom kehittyy

Oidom on uusi tuttavuus kotisivukoneiden rintamalla. Ja melko mukava sellainen, vaikka itse niin sanommekin. Uusimmassa päivityksessä mukaan tuli mahdollisuus kirjoittaa artikkeleja, joten luonnollisesti valjastamme tämän ominaisuuden myös omaan käyttöömme. Jatkossa blogimme kautta pystyt päivitysten lisäksi tutustumaan myös Oidomin käyttäjiin ja ajankohtaisiin trendeihin kotisivurintamalla.

Oidom on Suomen Hostingpalvelun kehittämä kotisivukone, jonka tarkoitus on tuoda asiakkaillemme uusi, helppo tapa luoda ja ylläpitää hyvännäköisiä nettisivuja. Oidomin beta-versio on ollut saatavilla kauttamme puolisen vuotta ja tänä aikana olemme myös kehittäneet alustaa asiakkaidemme toiveiden mukaan. Muun muassa uusimmassa päivityksessä mukaan tullut blog-työkalu ja taulukko-osio ovat olleet käyttäjien toivelistalla.

Esittelyssä: Artikkelit

Oidomiin on lisätty mahdollisuus artikkeleiden lisäykseen. Tämän ominaisuuden avulla Oidomilla tehtyihin sivuihin pystyy jatkossa lisäämään esimerkiksi blogin ajankohtaisista asioista tiedottamiseen. Artikkelit sijaisevat omalla välilehdellään vasemmassa sivupalkissa, josta myös niiden käyttöönotto onnistuu ensimmäisen artikkelin lisäyksellä. Voit ottaa artikkelit käyttöön myös lisäämällä Artikkelilistaus-osion mille tahansa olemalla olevalle sivulle.

oidom-artikkelit-blog-2-me.png

Artikkelin sisältöön pystyt lisäämään normaalin tekstin lisäksi väliotsikoita, kuvia, videoita ja kuvagallerioita. Voit pitää artikkelia luonnos-tilassa siihen asti kunnes se on valmis. Kun artikkelin haluaa näkyviin, se tapahtuu artikkelin tilaa päivittämällä. Seuraavan sivun julkaisun yhteydessä myös uusi artikkeli tulee näkyviin.

Artikkeleille pystyt myös luomaan useamman kirjoittajaprofiilin, joka mahdollistaa esimerkiksi vierailevien kirjoittajien artikkelien korostamisen.


Nyt julkaistu versio artikkelit-työkalusta on ensimmäinen ja sen kehitys jatkuu edelleen. Seuraaviin lisättäviin ominaisuuksiin kuuluu muun muassa artikkelien ajastus.

Uusia osiotyyppejä

Päivityksen yhteydessä tarjolla oleviin osioihin lisättiin tuotteet. Tämä osio mahdollistaa pelkistetyn tavan listata halutut tuotteet tuotekuvineen sekä niiden hinta. Mahdolliset lisätiedot saa avautumaan sivun päälle kuvaa klikatessa. Tuotteille on tarjolla myös vaihtoehtoinen asettelu, jossa lisätiedot tulevat näkyviin kuvan alle.


Toisena uutena osiona Oidomiin lisättiin taulukko. Se mahdollistaa esimerkiksi hinnastojen ja aikataulujen kaltaisten sisältöjen näytön entistä paremmin. Osion avulla luodut taulukot skaalautuvat automaattisesti myös pienemmillä ruuduilla fiksusti.

_DSC2431-me.jpg

Parannuksia perustoiminnallisuuksiin ja julkaistujen sivujen toimintaan vanhemmilla selaimilla

Päivityksen yhteydessä Oidomiin tuli myös paljon korjauksia ja parannuksia olemassa olleisiin toimintoihin. Esimerkiksi footerin palstoja pystyy nyt lisäämään ja poistamaan entistä helpommin sekä myös kuvien lisäys onnistuu aiempaa joustavammin. Lisäksi linkkityökalua päivitettiin mahdollisuudella lisätä sähköposti- ja puhelinnumero -muotoisia linkkejä, joita voi hyödyntää muun muassa sivujen nappuloissa.


Isossa osassa vanhoista selaimista (esim. Internet Explorer) Oidomilla julkaistujen kotisivujen toiminnassa oli ongelmaa ja tuoreimmalla päivityksellä tuotiin korjauksia myös noihin bugeihin. Emme kuitenkaan suosittele enää käyttämään vanhoja selaimia tietoturvasyistä. Myöskään sivujen käyttökokemus ei vanhoissa selaimissa ole yhtä hyvä kuin uusimmilla selaimilla.

Kuinka voisimme parantaa Oidomia?

Oidomin kehittäminen jatkuu edelleen. Otamme mielellämme vastaan vinkkejä siitä miten nettisivujen päivitys olisi juuri sinulle sujuvampaa. Lähetäthän nämä ajatukset meille sähköpostitse osoitteeseen info@oidom.com.